sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Hyvää pääsiäistä

Moikka pitkästä aikaa!

Kuvia on tullut viimeeks pitkä aika taaksepäin. Toivottavasti ette luulleet, että lopettaisin tai jotain muuta, mutta tosiaan motivaatiota ei vain löytynyt. Mulla on vieläkin vain yksi nukke valmis, sillä en ole vain jaksanut alkaa tilailemaan peruukkeja yms. ja muutenkaan raaskinut käyttää rahaa nukkeihin viime aikoina.

Tällä hetkellä olen siis pääsiäislomalla, mutta tulinkin sitten kipeäksi, joten tähän postaukseen en saanut otettua hirveästi kuvia. Kuvien ottamista kyllä vaikeutti myös se, että ulkona on melko kova tuuli.

Asiasta taas toiseen, täytin 13- vuotta muutama viikko sitten! Vappukin on tulossa pian joten ajattelin vaikka silloin kuvata jos en aikaisemmin jaksa tai pysty, mutta ei siitä nyt sen enempää.

Toivottavasti nautitte kuvista!






Ensi kertaan!
-Nuket ja Helmi-

1 kommentti:

  1. Todella suloisia kuvia, ja ihanaa että postasit!❤
    Älä turhaan stressaa postauksista, sillä meillä kaikillahan on kiireitä näin keväisin.
    Tsemppiä sulle kevään loppurutistukseen!

    VastaaPoista